lauantai 25. heinäkuuta 2009

Uusi lääke lupuksen hoitoon?

Washington Post lehdessä kerrottiin muutamia päiviä sitten lupuksen hoitoon kehitetystä kokeilussa olevasta lääkkeestä . Tulokset ovat olleet lupaavia viimeisissä testauksissa.Uutta lääkettä on odoteltu jo 50 vuotta! Jos kaikki sujuu hyvin seuraavassa testaussarjassa,lääkkeen kehittänyt yhtiö voi hakea sille FDA:n hyväksyntää jo ensi vuonna,jolloin lääke voisi päästä markkinoille jo loppuvuonna 2010.
Lääke,nimeltään Benlysta, on ensimmäinen uusi lupukseen kehitetty lääke,joka on osoittanut jonkinlaista potentiaalia.

torstai 23. heinäkuuta 2009

Kaikenlaisia kokeita

Ihotautilääkärini siis antoi minulle suuren joukon lähetteitä eri kokeisiin. Maanantaina kävin verikokeissa,jotka eivät ole standardiverikokeita,joten tuloksiakin joutuu odottamaan kauemmin.Yllätyksekseni yhteen tärkeään verikoesarjaan ihotautilääkärini lähete ei kelvannutkaan! Olisi pitänyt olla hematologin lupa....Sain numeron hematologiaklinikalle;soitin ja sieltä sanottiin että pitäisi lähettää lähete faksilla,oman terveysklinikkani kautta. Tänään menin röngtgenkuvauksiin,ja ajattelin samalla järjestää tuon verikoejutun,kun kerta samalla klinikalla olin. Jonkinlainen väärinymmärrys oli sattunut,sillä numero ,johon olisi pitänyt lähettää lähete lupaa varten,olikin eri kuin minulle klinikassa annettiin.Hematologiaklinikalle kuulemma tulee hematologi kerran viikossa,joka käy läpi lähetteet ja päättää,antaako hyväksynnän kokeelle (kallis koe..) vai ei. Nyt täytyy sitten odottaa,että saan luvan,jonka jälkeen voin tilata ajan tuohon verikokeeseen.Vatsaultraäänikuvaukseen pitää vielä tilata aika.

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Tänään menin taas Sheban sairaalaan,jossa ihostani otettiin 2 uutta koepalaa ja toisesta tehdään tehtiin DIF-koe. .Sheba on valtava sairaalakompleksi, jossa monta eri sairaalaa.Se on Israelin ja koko lähi-idän suurin lääketieteellinen keskus, ja mennessäni sieltä pois bussilla,joka kiersi koko sairaala-alueen,näin siellä monen monta sairaalaa ja yksikköä,kuten lasten sairaalan, Alzheimer-yksikön, kuntoutustalon,joitakin mainitakseni.En ollut koskaan aikaisemmin ollut siellä ja ihmettelinkin alueen suurta kokoa. Klinikka ,jossa koepalat otettiin, on vanhemmalla puolella, ja siellä voisikin tehdä pientä pintaremonttia. Monet uusimmista sairaalayksiköistä olivat tosella modernin näköisiä ainakin bussin ikkunasta katsottuna.
Kävin eilen myös ihotautilääkärini luona, sillä hän soitti minulle torstaina sairaalan jälkeen ja pyysi käymään vastaanotollaan. Sain lähetteet verikokeisiin, vatsan ultrakuvaukseen sekä keuhkoröntgeniin.

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Tällävälin

Tulin takaisin tänne Israeliin keskiviikkona 8 heinäkuuta ,aikaisin aamulla klo 5. Kotona olin vähän ennen seitsemään ja jo kello 9 piti taas lähteä liikkeelle, sillä mulla oli aika lääkärinvastaanotolle klo 11.00 .Lento oli kamalan pitkä ja rasittava kaikkine odotuksineen,ja vaikken ollut nukkunutkaan, voin suht´koht ok. Sairaalaan oli pitkä matka , 2 linja-auton kyydissä ja siellä odotus oli vielä pidempi.Olin kuvitellut pääseväni aikaisemmin lääkärin vastaanotolle, mutta vaikka olin siellä jo klo 10, pääsin lääkärille vasta klo 12 ,huh! Lääkäri oli ihan miellyttävä ja katseli paukamia, joita oli taas alkanut vähän särkeä Prednisone-kuurin loputtua. Hänen mielestään tulee tehdä uusi biopsia sekä DIF. Sain niihin ajan ensi maanantaiksi ja sairaskassan maksusitoumus sairaalaa varten tulikin jo heti samana päivänä kun sitä hain,eli eilen.
Eilen ihotautilääkärini soitti ollessani supermarketin jonossa. Minulla oli hänelle kirje sairaalan klinikan lääkäriltä ,ja sain selville,että he (entiset kolleegat samassa sairaalassa) olivat jo keskustelleet minusta. Ihotautilääkärini pyysi minua käymään,sillä hän haluaa minun menevän uusiin verikokeisiin,ja lähete odottaa hänen toimistossaan. Edelleenkin nostan hattua tälle lääkärille,joka niin välittää potilaastaan.Olisipa enemmän tuollaisia lääkäreitä!

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Taas selkäsärkyä

Eilen selkäsärky tuli takaisin,ja illalla taas venyttelin parhaani mukaan. Ehkä rasitin itseäni liikaa, sillä esimerkiksi ajoin koko ratikka 3 B reitin ja vielä uuden ratikka 9 reitin leikkiessäni turistia.Ehkä se istuminen oli pahaksi. Yöllä heräsin klo 3 aikaan ja en päässyt liikkumaan. Jonkun ajan kuluttua onnistuin nousemaan sängystä ja muistin,että olin ottanut mukaani 500mg kipulääkkeitä. Sain kipulääkereseptin puolitoista vuotta sitten kuukautiskipuihin,mutten ollut käyttänyt niitä kertaakaan.Onneksi otin ne mukaani tänne, sillä yhden otettuani pystyin nukahtamaan uudestaan.Selkä on nyt tosi arka ja kankea,ja täytyy varoa sen kanssa. Tänään myös otin viimeisen kortisonisteroidiannoksen ja toivonkin sen tuoman turvotuksen nyt laskevan.

En ole koskaan halunnut ottaa mitään lääkkeitä.Olin joskus kaksikymppisenä antibioottikierteessä,mutta kun ne lopetin loppuivat jatkuvat flunssatkin. Olen aina ottanut lääkkeitä vaan ihan pakon edessä ,eikä niitä tilaisuuksia ole tätä ennen onneksi montaa ollut. Olen tuntenut itseni ihan tosi terveeksi ja yrittänyt pitää koneistoani kunnossa ruokavaliolla, liikunnalla ja sen sellaisella, mutta sekään ei ole tae siitä,että terveys pysyy hyvänä. Nyt täytyy kai sopeutua siihen, että lääkkeet tulevat kuulumaan elämääni, ja se on melkein se vaikein juttu,koska en haluaisi tunkea mitään kemikaaleja sisääni. Mutta onneksi myös alternatiivisista hoidoista, kuten akupunktiosta ,näkyy olevan apua. Tosin tuo sisäelinten vaurioituminen huolestuttaa,että voinko pitää sen kurissa jos pidän itsestäni muuten hyvää huolta ja käytän alternatiivisia hoitoja ja ehkä homeopaattisia lääkkeitä...