maanantai 13. kesäkuuta 2011

Laktoosi-intoleranssi

Kävin tänään sairaaalan gastroklinikassa tarkistuttamassa olenko laktoosi-intolerantti. Pitkään on ollut sellaisia oireita,että ajattelin,että on parempi tarkistuttaa,jotta sitten tietää varoa. Maitoahan en ole juonut vuosiin,mutta pidän lampaan-ja vuohenjuustoista ja välillä maustamattomasta jugurtista,etenkin lampaan-ja vuohenjugurtista. Laktoosi-intoleranssi testataan juomalla ensin lasillinen laktoosinestettä (yök) ja sitten puolen tunnin välein käydään puhalluttamassa  laitteeseen (Hydrogen breath test). Pari tuntia kesti ja sitten sainkin tuloksen,eli että elimistöni ei pilko laktoosia. En tiedä ,onko tätä ollut jo kauan vai onko tämä vasta parina viime vuotena ilmennyt juttu elimistössäni,huomenna on lääkärin vastaanotto,joten olen kai sitten viisaampi sen jälkeen. 75% maailman väestöstä kärsii jonkinlaisesta laktoosi-intoleranssista. Pienillä lapsilla on tarpeeksi entsyymejä laktoosin pilkkomiseen,mutta iän myötä tämä entsyymi useilla häviää,ja muutenkin ihminen on ainoa nisäkäs,joka syö aikuisiässä maitotuotteita,joten eiköhän siitäkin voi vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä.

Kuvan pulloissa on mantelimaitoa,jota laitan parin päivän välein,ja jota käytän usein myös kahvissani.Usein teen fifty-fifty-maitoa,eli puolet cashew-ja puolet mantelimaitoa.  Eivät aiheuta minkäänlaisia oireita,mutta luulen,että on ihan ok,jos joskus syön kohtuudella lampaan-tai vuohenmaitotuotteita,jotka ovat luomua.


22 kommenttia:

anumorchy kirjoitti...

Ainakin monissa juustoissa on hyvin vahan jos ollenkaan laktoosia, joten joitain niista varmaan voit jatkaa syoda.
Ja laktoosi-intoleranssiakin on monen tasoista. Joillain sita entsyymia on tarpeeksi pienia laktoosimaaria pilkkomaan.

Tuula kirjoitti...

Maikkihan kavi kanssa kokeissa nyt talvella. Ja hanella on laktoositon ruokavalio nyt. Yllattavan paljon laktoosia on monissa tuotteissa.Ja yllattavan vahan laktoosittomia tuotteita taalla kaupoissa... No onneksi paastaan kohta kaymaan Suomessa, laktoosituotteitten luvatussa maassa :).

Jael kirjoitti...

Anu:niin jos ovat pitkälle kypsyneitä juustoja,niin sitten voi syödä,mutta minä kun tykkään valkoisista juustoista;( Huemenna menen lekurille joten tiedän sitten enemmän.

Tuula;en osta mitään käsiteltyjä tuotteita,joten tuota laktoosivaaraa niistä ei mulle ole.Suomi on tosiaankin laktoosittomien tuotteiden luvattu maa,minäkin ensi viikolla suuntaan sinne!

Elegia kirjoitti...

No onneksi kävit testeissä, niin nyt sitten tietää. Juustoista luopuminen olisi minulle ihan katastrofi. Maitoa käytän vain kahvissa ja se on laktoositonta. Minulla ei tosin ilmene mitään vaivoja maitotuotteista, mutta käytän silti mieluummin laktoositonta maitoa kahvissa.

Jael kirjoitti...

Elegia:Oli hyvä tietää,ettei sitten ihmettele mistä ne vatsavaivat tulevat.Mutta onneksi on laktaasitabletteja,joten ei tarvitse juustoista kokonaan luopua:)

pike kirjoitti...

varmaan hyvää maitoa tuo mantelimaito, täältä suomesta saa vielä oikeaa lehmän maitoa kauppahallista, mikä olis terveellistä kaikkien ihmisten juoda.t.pepita

Jael kirjoitti...

Pepita:minulla ja monella muulla ihmisellä on laktoosi-intoleranssi,joten minkäänlaista lehmänmaitoa ei voi juoda. Oikea lehmanmaito onkin varmaan paljon parempi vaihtoehto kuin paljon jalostettu kaupan maito.

pirita kirjoitti...

Jospa minäkin laitan lusikkani teidän soppaan,kun vaivanani on myös
laktoosi-intoleranssi.Ikävä vaiva.
Aina saa miettiä,mitä voi syödä.Aina-
kin minä saan kovin helposti vatsan-
puruja,jos tuote sisältää vähänkään
laktoosia.Toki täältä Suomesta saa
hyvin laktoosittomia tuotteita,vaik-
kakin aika kalliita ovat.

Hallatarinoita kirjoitti...

Tuttu juttu... Mie tykkään kaura-, riisi-, ja soijamaidosta. =)

Jotenkin jännästi kuitenkin voin syödä miulle rakasta bulgarian jogurttia. =)

A kirjoitti...

Kahdeksan vuotta lehmien hävittämisen jälkeen minulle ilmestyi laktoosi-intoleranssi, samaan aikaan myös pojallemme. Vaikka juon laktoositonta maitojuomaa ja -piimää, joudun syömään myös laktoosientsyymeitä melkoisesti, koska monet lääkkeet on tenty pillereiksi laktoosin avulla. Rahaa siis menee niihinkin, pääsen 100 kpl:een Lactrase-purkilla tuskin 1 kuukauden.

Vatsani ei hyväksy laktoosia ilman entsyymiä.

Mukavaa kesää, Yaelian.<333

Enni M. kirjoitti...

Joo se on aika selvää, kun tuolla afrikassa melkein kaikilla on laktoosi-intoleranssi. Me ja meidän maitotuotteet tehny meistä mutaatioita:D

Sä oot siinä normaalitilassa!

FREE FALL kirjoitti...

Love this!<3

Nice blog. Would you like follow each other? Let me know. I always follow back :)

xxx

Hanneles bokparadis kirjoitti...

Vuohenmaitoa monet kestävät paremmin. Minä "syötän" niitä entsyymejä jotta pysyisivät hengissä :)

Arnoya Ari kirjoitti...

25% maailman asukkaista jäi siis jäljelle, Onneksi meitä joilla virtaa neandertalinimisen geenejä on vielä jäljellä, menee maito paremmin kaupaksi ;)

KOTIA. kirjoitti...

Tuttu vaiva ja sen kanssa pärjää kun on tarkka mitä syö. Kivan blogin löysin, tervetuloa vastavierailulle :)

Leena Lumi kirjoitti...

Aikuisen ihmisen ei kuulukaan juoda maitoa, se kuuluu vauvoille ja vasikoille, paitsi, että nyt vasikat julmasti erotetaan emostaan kohta synnyttyään.

Minulla on keskivaikea laktoosi-intoleranssi ja kuten sinulla, minullakin pehmeät juustot ovat se heikoin kohta eli niiden kohdalla pitäisi tajuta, kerran niistä ei pysty luopumaan, ottaa aina laktaasikapseli tai jopa kaksi, sillä aina yhdestä ei ole mihinkään.

Eihän sitä kertakaikkiaan voi elää ilman juustoja!

Jael kirjoitti...

Leena,oikeassa olet.Valkoiset juustot,jotka täällä ovat niin hyviä ,aiheuttavat vatsapuruja mutta olen huomannut että vuohen-ja lampaanmaidosta tehdyt tuotteet ovat hieman enemmän vatsaystävällisiä.

Julia kirjoitti...


Que bonito post, me he paseado por tu bloc y me ha encantado, te invito a ver el mío, esta semana seguro que muchos de vosotros no resistiríamos la tentación de comerse un buen puñado de castañas calentitas. Pero sabeu cuál es el origen de esta fiesta? ¿Por qué, año tras año, cuando llega el otoño, nos gusta reunirnos con la familia o con los amigos para tostar las castañas y comérnoslas juntos y por eso adornamos la casa. Os explicare algunas razones y cómo decorar el hogar para esta ocasion, Deseo que te guste y si es así y no eres seguidora espero que te hagas, gracias por visitarme.
Elracodeldetall.blogspot.com

Unknown kirjoitti...

No voi Leena! Ma voisin elää pelkillä juustoilla..;) Epäilen, että mullakin vois olla, vatsa turpoo välillä niin..vai onko se sen merkki? Vai syön liikaa..;)?

Unknown kirjoitti...

Miten mä kirjotin Leena..mun siskoni!:) Jael!!<3 Oon mä sellanen touhutäti etta..Sorry!

Suvituulian käsityöpaja kirjoitti...

Onneksi tänä päivänä laktoositonta ruokavaliota on sinällään helppo noudattaa, jos itse voi päättää miten ruokansa valmistaa. Kaupan hyllyt ovat täynnä erilaisia laktoosittomia tuotteita. Itse sairastuin 10 vuotiaana, 28 vuotta sitten. Silloin ei oltu keksitty edes Hyla-tuotteita laktoosittomista puhumattakaan. Äiti joutui leivätkin itse leipomaan kun kaupan tuotteisiin tungettiin maitoa vähän joka paikkaan. Nykyään ei onneksi enää näin ole ja valikoimaakin löytyy. Kestää varmasti aikansa ennen kuin oireet häviää, joten tsemppiä sinulle!

Blogger kirjoitti...

In this manner my colleague Wesley Virgin's autobiography begins with this shocking and controversial video.

You see, Wesley was in the military-and shortly after leaving-he revealed hidden, "mind control" tactics that the government and others used to get everything they want.

THESE are the EXACT same methods tons of famous people (notably those who "became famous out of nowhere") and the greatest business people used to become rich and successful.

You've heard that you use less than 10% of your brain.

That's really because most of your brain's power is UNCONSCIOUS.

Perhaps this thought has even taken place INSIDE your very own head... as it did in my good friend Wesley Virgin's head about seven years ago, while riding an unregistered, beat-up bucket of a car with a suspended driver's license and $3 in his bank account.

"I'm so fed up with living paycheck to paycheck! When will I become successful?"

You've taken part in those thoughts, isn't it so?

Your own success story is going to be written. Go and take a leap of faith in YOURSELF.

UNLOCK YOUR SECRET BRAINPOWER